Perhokalastaja joettomassa maassa
Kävin kuluneella viikolla lomamatkalla Maltan pienessä saarivaltiossa. Kyseessä on pieni ja karu kivi keskellä Välimerta Sisilian ja Tunisian/Libyan välissä. Saarella ei kasva puita eikä siellä ole jokia tai järviä. Foinikialaiset hakkasivat puut pois ja rakensivat niistä laivoja jo 3000 vuotta sitten. Sen jälkeen eroosio vei kevyimmät humukset eikä puita enää kasvanut tilalle. Sama ilmiö on havaittavissa nykyään kaikkialla Välimeren ympäristöissä. Kaikki käyttövesi tehdään suodattamalla merivedestä. Hanavesi käy hampaanpesuun, mutta juomavesi ostetaan pulloissa.
Olin pikkupoikana innokas pienoismalliharrastaja. Spitfiret ja Hurricanet tulivat poikavuosina tutuiksi Airfixin kohtuuhintaisina ns. pussikoneina. Innostukseni herätti muuan samassa rapussa asunut Mikko Saarela. Hän ei vieläkään ole löytänyt parannuskeinoa pienoismallailuun. Mikon harrastuneisuuden nykytilaa voi tarkastella sivuilta www.kolumbus.fi/saarela.mikko/ . Niinpä, kun kuulin, että Maltalalla on ilmailumuseo (www.maltaaviationmuseum.com), jossa ovat edellä mainitut koneet näytillä päätin mennä vierailulle. Museo sijaitsee vanhassa RAF:n Takalin eli maltalan kielellä Ta'Qalin lentotukikohdassa. Alueella on nykyään käsityöläiskylä, Maltan ainoa jalkapallostadion ja em. museo.
Seisoessani elämäni ensimmäistä kertaa aidon ja täysikokoisen Supermarine Spitfiren vieressä näyttelyhallin hämärässä tajusin häivähdyksen millaista elämä on saattanut olla kun nämä muinoin leluina pitämäni laitteet ovat olleet ”tuotantokäytössä”. Taistelulentojen välillä huolta omaista kaukana pommitetussa Englannissa, selviytymistä Luftwaffen lisäksi kesän ankarista helteistä ja talven kosteudesta ja sateista. Peltiset parakin eivät luultavasti antaneet kummoistakaan suojaa näitä vastaan. Hermostunutta, koska tahansa tulevan hälytyksen odottelua. Lentojen aikana jatkuva adrenaliinin virtaus ilman palautumista ja kentälle palattua taistelussa kaatuneiden tovereiden aiheuttama tyhjyyden, masennuksen ja vihan tunteiden ristiaallokko. Kaikki tämä oli pystyttävä nollaamaan ennen seuraavaa tehtävää jos mieli itse palata takaisin. Ihminen on sopeutuvainen otus. En ihmettele sanontaa, jonka mukaan sitä hiljaisempi kaveri mitä enemmän mitalleja. Sota ei varmasti miestä hilpeämmäksi muuta.
Maltalla sähkö jauhetaan pääasiassa öljyä polttamalla. Saarella ei ole varsinaisesti omia luonnonvaroja kalkkikiven lisäksi. Vaikka yli 300 aurinkoista päivää vuodessa ja jatkuva kovahko tuuli suosisivat aurinkokennoja ja tuulivoimaloita ei niitä silti juurikaan näkynyt. Sähkökatkot ovat kuulemma tavallisia ja jännitteenvaihtelut yleisiä. Koko sähkönjakelu infrastruktuuri näytti silmämäärin olevan samalla tasolla kuin meillä joskus 60-luvulla.
Kulttuurin ja asutuksen ikä saarilla ylittää helposti ihmisen arkisen käsityskyvyn. Gozon saarella sijaitsee maailman vanhin ihmisen rakentama, edelleen pystyssä seisova rakennus. Unescon maailmanperintölistalla oleva Ggantijan temppelialue saa Egyptin pyramidit ja Englannin Stonehengen näyttämään teini-ikäisiltä. Ikäeroa on noin tuhat vuotta pyramideihin ja kaksituhatta vuotta Stonehengeen. Alueen ensimmäinen rakennus on rakennettu noin 6500 vuotta sitten. Viimeisen tiedon mukaan Tammerkoski on vain hiukan vanhempi. Tällaisissa paikoissa ihminen haluaisi kernaasti kokea jotain ylevää yhteyttä muinaisten aikojen kansoihin ja rakentajiin, mutta ensimmäinen mieleen tuleva ajatus taisi olla ”Vau, että on vanha”. Tästä huolimatta Malta oli erittäin suositeltava kokemus.
Sivuilta www.maltavista.net pääsee tarkastelemaan aluetta paremmin mm. ilmakuvista.
Muutamia kuvia Maltalta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti