sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vko 1

Kalastus

Vuodet eivät tosiaan ole veljiä keskenään ja kelit vaihtelevat muutoinkin melko rivakasti täällä pohjolassa. Vielä kuluvan viikon keskiviikkona Tampere oli toiseksi kylmin paikka koko maassa ja pakkasta oli -27 astetta Siilinkarin mittausasemalla.

Ei helposti olisi uskonut, että kausi tulee ns. korkatuksi saman viikon sunnuntaina. Lämmennyt keli houkutteli kalamiehen koskenrantaan. Edellinen kausi loppui jo viikolla 40, mutta en muista toisaalta koskaan ennen olleeni perhokalassa tammikuussa. Paikallinen grilli myi luvat niin Siuronkoskelle kuin valtiollekin.

Talvelle tyypillinen lyhyt, mutta raju syöntijakso tuotti kauden ensimmäiset kalat, tosin alamittaiset, mutta kuitenkin. Mustasiipinen Zonker fluoripunaisella rungolla oli kovaa valuttaa. Tavallisesti tuo vastustamaton pala kirjolohelle, mutta nyt taimen osoitti kiinnostusta moiseen luomukseen.


sunnuntai 2. tammikuuta 2011

VKO 52 / 2010

Kalastus

Käväisin uudenvuoden päivänä kameran kanssa Siuronkosken talviasua ikuistamassa. Yllätyksekseni huomasin paikalla tehdyn melkoisia maansiirto töitä. Ohivirtausuoman ja voimalauoman väliseen kivivalliin oli avattu aukko. Ideana vaikuttaisi olevan halu päästää nykyistä suurempi vesimäärä turbiinien läpi. Maantiesillan kaksi verraten ahdasta aukkoa saattavat muodostaa esteen kaikkein suurempien vesimäärien laskemiselle.

Turbiinit sylkäisevät veden edelleen suoraan eteenpäin. Kaikkein kovimpien virtausten vallitessa välivallin puoleiselle rannalle saattaa muodostua jonkinlainen akanvirta joka pyöräyttää vettä takaisin voimalaa ja uutta purkuaukkoa kohti.

Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa kalastukseen ja ja veden korkeuteen kuivemmilla kesäkeleillä.

Kuvia Siuronkoskelta

Muut asiat

IT

Vuosi sitten julkaistiin ensimmäisen selaimet, jotka tukevat HTML5 määrityksiä muiden muassa video tagia. Uusien määritysten avulla videota voi sijoittaa HTML-koodiin hieman samaan tapaan kuin kuvia nykyään ja sen pitäisi toistua selaimessa ilman erityisiä selaimen lisäosia tai erillisiä videosoittimia.

Apple innostui asiasta niin, että sen uusimmat mobiililaitteet eivät enää tue Flashia, eikä toisaalta HTLM 5- videokaan ole lyönyt itseään läpi millään erityisellä tavalla. Aika näyttää miten tämäkin asia etenee.