sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Vko 16

Kalastus

Laskujeni mukaan järjestyksessä 24:net perhomessut järjestettiin 24 – 25.4.2010 Ylöjärven jäähallin yhteydessä olevassa liikuntakeskuksessa. Tilaa oli ainakin rutkasti enemmän kuin Tesoman kahdessa jääkiekkokaukalossa. Tapani mukaan olin paikalla varsin hyvissä ajoin. Suuremman tilan takia ei messujen vierasmäärää pystynyt arvioimaan samanlaisella peukalotuntumalla kuin ennen. Meininki oli kylttiä myöten kansainvälisempi.

Kohtuullinen parannut oli peräti kahden ison heittoaltaan pystyttäminen. Tilaa jäi vielä messuosastoillekin altaiden reunamille. Näytteilleasettajia suurin piirtein saman verran kuin edellisinäkin vuosina. Jonkin verran hämmennystä käytäväkeskusteluissa herätti SporttiPekan osaston erilaisuus. Isojen kylttien alla oli kaksi naishenkilöä esittelemässä fileerausveitsiä yms. tavaraa. Luulin, että kyseessä oli viime hetken poisjäänti, mutta tuotteissa vaikutti olevat ko. yrityksen hintalappuja?

Iso plussa oli Tesomaa huomattavasti suuremmat parkkipaikat. Autoille oli tilaa eikä tarvinnut kävellä jostakin hevonkuusikosta asti.

Perhejuhlan ja Perhomessujen takia en päässyt kalalle tällä viikolla. Kausi on vasta nuori ja vielä ennättää. Ensiretki Merikavialle siirtyy johonkin vapun jälkeiseen tulevaisuuteen. Kesärenkailla on mukavampi ajella ja routakelit Puukosken tiellä vähän hellittävät.

Kuvia messuilta

Muut asiat

Taivaat alkavat, ainakin tällä erää, selvitä viikon verran lentoliikennettä piinanneista tuhkapilvistä. Tiedotusvälineissä julkaistut kuvat tuhkapilven läpi lentäneistä Hornetin moottoreista eivät näyttäneet mitenkään erityisen dramaattisilta, mutta kun kyseiset osat pyörivät kymmeniä tuhansia kierroksia minuutissa niin pienikin epätasapaino voi aiheuttaa vakavia seurauksia.



sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vko 15

Kalastus

Sunnuntaina Siuro tarjosi monenlaista säätä kalamiehelle. Keli vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen ja koskessa mitä ilmeisimmin kala on alkanut liikehtiä toden teolla. Kalastuskausi on lähtenyt kaikissa suhteissa tänä vuonna reippaasti liikkeelle.

Kevääntuloa viimevuotiseen verrattuna ovat kuluneella viikolla hidastaneet yöpakkaset. Vaikka kesänteko olisikin hitaampaa, niin pahemmat kevään vitsaukset kuten tulvat ja routa saattavat näin olla hillitympiä.

Lankosken sivuilla ei ole mitään erityisiä mainintoja Merikarvian avajaisten sujumisesta. Saalispäiväkirjaosiokaan ei tarjoa ko. viikonlopulta mitään mullistavia kuulumisia. Tottahan ymmärrän, että Köffin väen pääasiallinen ansaintalogiikka liity kahviin, pullaan ja muuhun muonitukseen, mutta kuva ja rivi tai pari viikossa kalastuksesta toisi varmasti lisää kilinää kassaankin.

Muut asiat

Säätiedotukset lupaavat, että kevät on ainakin jossakin määrin tullut jäädäkseen ja kesärenkaat voisi jo ehkä periaatteessa vaihtaa. Asun sen verran kaukana sivistyksen parista ja joka aamu täytyy periaatteessa ja käytännössäkin lähteä aikaisin autoilemaan. Aion kuluttaa asfalttia nastoilla ainakin vielä niin kauan kun sääennusteet lupaavat pakkasöitä.

Viikon ykkösuutinen on tietysti Islannin Eyjafjöll-tulivuoren purkaus. Vaikka kansa Islannissa äänesti, ettei se maksa briteille ja hollantilaisille miljardeja euroja kipurahoja viikinkipankkiirien valloitusretkien jälkihoitona, niin monta miljoonaa tonnia kivituhkaa on miltei yhtä arvokas mineraalilisä ko. maiden pelloille.

Selailin aamuna muutamana tv:n kanavia aamiaista syödessäni ja törmäsin CNBS-kanavaan ja siellä Maria Bartiromoon. Okei, kukas se on ja mitä tämä tarkoittaa? Tämä tarkoittaa yhtä rock-historian epätodennäköisintä naishenkilölle kohdistettua ylistyslaulua. Punkrockkarin ylistys pörssitoimittajattarelle on jotakin mitä ei aivan hetimmiten osaisi odottaa. Vähän tunnettua on, että Joye Ramone oli suhteellisen taitava / onnekas pörssisijoittaja ja jätti edesmennessään vuonna 2001 jälkeensä sievoisen omaisuuden. Kappale nimeltä ”Maria Bartiromo” on Joeyn ainoaksi jääneellä sooloalbumilla ”Don't Worry About Me”. Kyseinen yleismiellyttävän näköinen leidi on Yhdysvalloissa taloustoimittajien keskuudessa jonkinlainen elävä legenda ja ilmeisesti ulkoisen habituksensa johdosta saanut liikanimen ”Money Honey”.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Vko 14

Viikonloppuna lauantai oli ainoa päivä, jolloin pääsin verryttelemään heittokättä koskenrannalle. Elämäni on tällä hetkellä niin hektistä, että lukuisat kevään myötä oraalle nousseet perhonsidonta ideani eivät ole päässeet realisoitumaan.

Siurossakin kevät näyttää kehittyvän hyvää vauhtia. Lauantaina ei paikalla ollut kovinkaan paljon muita perhomiehiä. Kaikki kynnelle kykenevät olivat luultavasti Merikarvialla kauden avajaisissa. Vettä koskessa oli ns. lännen malliin ja virtaus oli erittäin kova. Kullanvärinen tinseli streameri tuntui olevat erityisessä suosiossa aurinkoisessa kevätsäässä.

Muut asiat

iPad

AppleInsider- sivuston mukaan Applen iPadia on myyty pelkästään julkaisupäivänä (5.4.2010) yli 300000 kpl. Tämä kuulostaa melkoisen uskomattomalta määrältä. Edellä mainitut myyntiluvut ovat luonnollisesti peräisin pelkästään Yhdysvalloista. Eurooppaan ja Suomeen kyseinen laite saapunee pikkuhiljaa joskus alkavana kesänä.

On melko tai erittäin epätodennäköistä, että koskaan tulisin kyseistä laitetta hankkimaan. iPadia markkinoidaan voimakkaasti erilaisten eKirjojen lukualustana. Olen sen verran vanhan liiton kansalainen, että pidän lukemisesta jo pitkään vallalla olleen käyttöliittymän eli painetun kirjan muodossa. Kirja kirjana ja tietokone tietokoneena, voisin muotoilla mottoni. Ymmärrän toki mikä helpotus laitteesta koituu esim. opiskelijalle, joka joutuu raahaamaan lukuisia kirjoja muassaan päivittäin.

Pluginit

Firefox-selaimesta näyttää tällä hetkellä tulevan uusi versio aina kun edelliselle hetkeksi selkänsä kääntää. Samalla täytyy pitää huolta myös selaimen ns. lisäosista. Mozillassa on kätevä ominaisuus https://www.mozilla.com/en-US/plugincheck/ . Sillä pystyy helposti tarkastamaan ja päivittämään pluginit, teemat ja muut nykyselaimiin kuuluvat himmelit.

Musiikki

Viikon miinussarakkeeseen voidaan kirjata Joan Osbornen Tampere-talon keikan peruuntuminen. Olen vuoden 1995 ”One Of Us” – hitistä lähtien seurannut kyseisen neitokaisen edesottamuksia. Eräs henkilökohtainen kohokohtani on ”What Becomes Of The Broken Hearted”- biisin tulkinta elokuvassa ”Standing in the Shadows of Motown”. Kyseinen kylmät väreet selkäpiihin nostattava esitys löytyy mm. YouTubesta haulla ”joan osborne motown”. Ei uskoisi, että valkoinen artisti pystyisi näin upeaan tulkintaan mustan musiikin klassikosta. Elokuva on erittäin suositeltava luotaus kaikkien tuntemasta, mutta samalla maailman tuntemattomammasta bändistä. Jos haluat tietää ketkä soittivat ja sovittivat kaikki Tamla Motown hitit katso tuo pätkä.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Vko 13

Kalastus

Pääsiäisen neljän päivän viikonloppu oli mainio tilaisuus käydä kalassa pariinkin otteeseen. Sekä perjantaina että maanantaina sää oli kalastukselle varsin otollinen. Siuronkoski on tällä hetkellä ainoa kunnolla kalastettavissa oleva paikka. Kosken rannalla satunnaisesti tavatut kalamiehet kertovat, että muualla ovat vielä rannat jäässä, parkkipaikat lumenpeitossa ja virtaamat vaihtelevia. Luulisin, että ainakin Apianvirta on kalastettavissa. En ole itse käynyt, enkä ole kuullut kenenkään kertoneen kuulumisia sieltä.

Mitään erityisiä tapahtumia ei kummaltakaan Siuron matkalta ole kerrottavaksi. Perhokalastuksessa tähän aikaan vuodesta onkin kyse enemmän terapiasta ja ulkoilusta kuin kevyiden eläinrasvojen hankinnasta. Vesi on selvässä nousussa ja kaikki turbiinit ovat olleet työn touhussa molempina päivinä. Yläpuolista vesistöä tyhjennetään kevättulvien varalta.

Muut asiat

Vuosipäivä

Vuosi on kulunut ensimmäisestä postauksesta tälle blogisivustolle. Mennyt ajastaika oli luonteeltaan melko vaihteleva ja osin yllätyksellinenkin. Kuvien määrä on viime aikoina ollut vähäinen, koskapa Siuronkoski on jo melko tarkkaan kuvattu ja muilla paikoilla ei vielä ole oikein päässyt käymään. Vakaa tarkoitukseni on pitää kameraa viimevuotista enemmän mukana retkillä.

Sää

Kevät tuntuu tällä hetkellä painavan kaasua molemmilla jaloilla. Minulla on pitkällinen ja epätieteellinen projekti ottaa kuva joka sunnuntai samasta paikasta pihastani. Vuosien erilaisuus tulee esille varsin hyvin. Yllätyksekseni huomasin, että vaikka talvi oli pitkä, kylmä ja erittäin luminen, niin lunta ei juuri nyt ole pihassa sen enempää kuin viime vuonnakaan tähän aikaan. Maanantaina näkyi jo muutama joutsen Siurossa.

Tiede

CERNin eli Euroopan Hiukkasfysiikan Tutkimuskeskuksessa koettiin pitkästä aikaa juhlahetki kuluneella viikolla. Pitkään rakennettu ja lievistä ongelmista kärsinyt LHC- hiukkastörmäytin pääsi vihdoin tositoimiin. Yhden maailman suurimman tieteellisen kojeen tarkoitus on luoda valaistusta niinkin arkielämässä triviaalin tuntuiseen kysymykseen kuin mistä kappale oikeastaan saa massansa ja mitä massa pohjimmiltaan tarkoittaa.

Toisaalta on selvityksen alla on hivenen teoreettisempiakin kysymyksiä, kuten onko antimateria todella materian täysi peilikuva ja vastakohta. Arkielämänyhteys tässä kysymyksessä on se, että jos alkuräjähdyksessä olisi syntynyt tasan yhtä paljon ja ominaisuuksiltaan täysin vastakkaista materiaa ja antimateriaa ei olisi maailmaa eikä sen myötä perhokalastustakaan.