Vko 50

Kalastus

Viikolla 50 ei kalassa käyntiin ollut aikaa. Nyt kaiken kaikkiaan alkaa vaikutta siltä, että itsenäisyyspäivän kalaretki osoittautui tämän vuoden viimeiseksi. Vaikka viidentoista vuorokauden (http://wxmaps.org/pix/clim.html) ennuste lupaakin viikolle 52 lauhempaa säätä kuin alkavalle viikolle, niin seuraavan kalaretken aikana aurinko tulee paistamaan nykyistä korkeammalta.

Talvi on perhokalastajan vuoden kierrossa valmistautumista uuteen kauteen. Kuluneena kesänä käyttämissäni sidoksissa jonkinlaisen renessanssin koki marabou. Paluu synteettisistä materiaaleista takaisin erilaisiin marabou-sidoksiin alkoi tuoda tulosta ns. vaikeinakin aikoina. Lämpiminä keskikesän viikkoina kun jalokalat luonteeseensa kuuluvalla ylväydellä ylenkatsoivat useita muita kattauksia onnistuivat marabou-sidokset saavuttamaan hyväksyntää ja sulattamaan vaikeammankin yleisön. Sidontapenkissä marabou on varsin epäkiitollinen materiaali, sidoksen muoto kun ei kuivana hahmotu kunnolla. Sitoja joutuu turvautumaan erilaisiin vippaskonsteihin hakiessaan oikeaa ilmiasua työlleen.

Muut asiat

Live musiikki

Lauantaina kävimme katsomassa Klubilla suomalaista indie legendaa 22-Pistepirkkoa. Kyseinen orkesteri on urallaan siinä pisteessä, että esiintymiset antavat yleensä aina odotusten mukaisen vastineen ja mitään erityisiä yllätyksiä ei ollut mukana. Bändi näytti edelleen olevan hyvässä vedossa ja Birdy svengasi yhtä vetävästi kuin Big Lupu-albumilla 1992. 22-Pistepirkon musiikki vaatisi huomattavasti Suomea suuremman markkina-alueen saavuttaakseen merkittävää kaupallista menestystä. Vaikka musiikki onkin hyvää siinä on edelleen, miltei 30 vuoden jälkeen, kuultavissa jonkinlaista rosoista kotikutoisuutta. Jollakin tavalla tuli mieleen, että 22-Pistepirkko on maailman paras autotallibändi. Tämä luultavasti ei ollut mikään originaali ajatus.

Illan iso positiivinen yllätys oli lämppärinä soittanut Plain Ride. Tässä orkesterissa on jotain vaikeasti määriteltävää Uskottavuutta, isolla U:lla. Tuntui kuin olisi nähnyt Workingman's Dead ja American Beauty-albumien aikaisen Grateful Dead-reinkarnaation. Bändi näyttää hakevan samalla lailla vaikutteita Amerikan mantereen erilaisista yhteen sulautuneista kansanmusiikki tyyleistä ja fuusioivan niitä omalla tavallaan. Vaikka musiikki kuulostikin vähän 60-lukulaiselta oli siinä mukana silti isolla kädellä annosteltua tuoreutta.

Mieleen nousi vääjäämättä ajatus, että näillä poikaparoilla ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä Suomessa. He tarvitsisivat melko pian merkittävää kansainvälistä vetoapua uralleen. Väärässä paikassa väärään aikaan on ollut monen yhtyeen tragedia. Jos nämä kaverit voitaisiin panna aikakoneeseen ja siirtää vuoden 1967 toukokuuhun San Fransiscon Haight-Ashburyyn tai Woodstokin lavalle, niin tällä hetkellä he asuisivat rock-kartanoissa ja ajaisivat Bentley-merkkisillä premium-luokan henkilöautoilla. On toki muistettava, että kaikkien yhtyeiden toiminta-ajatuskaan ei ole menestyä maksimaalisesti, vaan ottaa ilo irti pelkästä soittamista ja tehdä elämässään muita asioita.